Moni yritys on havainnut, että EU-asioihin kannattaa panostaa. Suuret kansainväliset yritykset ovat läsnä Brysselissä, jotta ne voivat seurata politiikkaa läheltä ja olla mukana vaikuttamassa varhaisessa vaiheessa. Oikein tehtynä edunvalvonta lisää yritysten kilpailukykyä ja toimintamahdollisuuksien joustavuutta.

Lobbaus on toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan EU:n politiikan muotoutumiseen ja toimielinten päätöksentekoon. Se on valtava teollisuudenala Brysselissä. Viimeisimpien arvioiden mukaan kaupungissa toimii noin 15 000 lobbaajaa ja 2 500 lobbausjärjestöä. Lobbausta harjoittavat niin työnantaja- ja työntekijäjärjestöt, teollisuusjärjestöt, yritykset, julkisyhteisöt, kansalaisjärjestöt kuin itse EU-instituutiot ja jäsenmaiden hallituksetkin.

EU-tason edunvalvonta kasvoi räjähdysmäisesti 1990-luvulla, jolloin yhä suurempi osa lainsäädännön valmistelusta siirtyi kansalliselta tasolta EU-tasolle ja sisämarkkina-asioissa siirryttiin päätöksentekoon määräenemmistöllä. Lobbauksen tarjonnan kasvun lisäksi myös sen kysyntä kasvoi komission ja parlamentin ollessa sille avoimia. Riippuvuussuhde tiedosta ja asiantuntemuksesta virkamiesten ja lobbareiden välillä ei siis ole yllättävää. Lobbausympäristön muuttuessa vuosien varrella yhä suuremmaksi ja kilpaillummaksi edunvalvojat ovat kehittäneet uusia suoria lobbausstrategioita, alliansseja eri etutahojen välillä ja monimutkaisia poliittisia yhteistyökuvioita. Lobbarit ovat samalla kehittyneet yhä hienostuneemmin toimiviksi välittäjiksi, jotka ovat usein paremmin tietoisia EU-instituutioiden välisistä eroista kuin itse lobbauksen kohteena olevat virkamiehet.

Lobbarit ovat tärkeä tiedonlähde ja myös toimien oikeuttaja laadittaessa EU-tason politiikkaa. He seuraavat lainsäädännön valmistelua koko päätöksentekoprosessin läpi ja heidän toimintansa varaan lasketaan. Esimerkiksi suurin osa Euroopan parlamentin jäsenistä suhtautuu lobbareihin positiivisesti. ”Meppien” täytyy äänestää valtavasta määrästä direktiivi- ja asetusehdotuksia, ja he ovat näin ollen tyytyväisiä saadessaan näkemyksiä eri sidosryhmiltä kattavan kokonaiskuvan luomiseksi. Kun taas komission yrityspääosasto valmistelee tiettyä aloitetta, se olettaa, että yritykset, joita hanke lähinnä koskettaa ovat siihen yhteydessä. Jos näin ei tapahdu, oletus on, että ehdotus on teollisuuden hyväksyttävissä.

EU-asioihin panostaminen ja aktiivinen toiminta edesauttaa yrityksen tilanteen huomioimista Brysselissä tehdyissä päätöksissä. Yrityksen etujen vastaiset päätökset voivat taas johtaa huomattaviin kustannuksiin ja ääritapauksessa jopa uhata yrityksen olemassaoloa. Lobbauksesta on siten tullut tärkeä yritysten kilpailukykyä lisäävä toiminto.

EU tarjoaa yrityksille mittavia tilaisuuksia ratkaista kysymyksiä, jotka ensisilmäyksellä vaikuttaisivat olevan puhtaasti kansallisia. Euroopan yhteisön lakia voidaan käyttää kansallisiin hallituksiin vaikuttamiseen. Yritysten kannalta EU:n politiikan ydin on kilpailupolitiikka ja sisämarkkinoiden neljä perusvapautta, eli tavaroiden, palvelujen, ihmisten ja pääoman vapaa liikkuvuus. Yhteisön lainsäädäntö on kuluttaja- ja markkinasuuntautunutta ja se perustuu yhteisille vähimmäissäännöille. Ottaen huomioon EU-lain ensisijaisuuden kansalliseen lainsäädäntöön nähden, yhteisön lainsäädäntöpuitteet tarjoavat arvokkaan työkalun. Kysymykset, jotka liittyvät esimerkiksi valtiontukiin, tv-mainoksiin, elintarvikkeiden turvallisuuteen, ympäristöön ja rahoituspalveluihin voidaan usein liittää EU:n politiikkaan. Myös kansallinen lainsäädäntö, joka uhkaa vääristää kilpailua jäsenmaiden välillä, estää vapaata liikkuvuutta, tai syrjii kansallisuuden perusteella on mahdollisesti EU-lain vastaista.

On äärimmäisen tärkeää, että yrityksillä on strateginen suunnitelma lobbaustoimilleen. Toimia tarvitaan päätöksentekoprosessin kaikissa vaiheissa. Lobbausprosessi saattaa kestää yli vuoden ja työn tulokset ovat usein nähtävissä vasta 2–3 vuoden kuluttua. Tietoisuus EU:n trendeistä ja näkemys poliittisesta maaperästä Brysselissä tapahtuvan jatkuvan seurannan ja verkostoitumisen kautta on siten ratkaisevan tärkeää.

Carita Ollikainen & Sebastian Cederchiöld