JKL
HomeOur offerJKL GroupCareerMediaContact
News

JKL:n ensimmäinen EU-aiheinen aamiaisseminaari Helsingissä
2008-11-13

JKL:n ensimmäinen EU-aiheinen aamiaisseminaari Helsingissä
JKL järjesti 5. syyskuuta 2008 yrityksille suunnatun seminaarin otsikolla "EU on osa jokapäiväistä suomalaista liike-elämää – miten vastaamme haasteisiin?". Tapahtuman pääpuhujat olivat poliittisen elämän huipulta – Suomen ulkoministeriön poliittinen valtiosihteeri Teija Tiilikainen ja JKL:n Senior Advisor, Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson. Tilaisuuteen osallistui suomalaisten yritysten edustajia, joiden toimenkuvaan EU-asiat läheisesti kuuluvat.

Tiilikainen nosti puheenvuorossaan esiin EU:n kohtaamia haasteita. Unionin taloudellinen yhdentyminen on edennyt huomattavasti pidemmälle kuin poliittinen yhdentyminen. Unioni on lisäksi monimutkainen järjestelmä erityisiä ja jaettuja toimivaltoja, jossa poliittinen johtajuus on vaikeasti hahmotettavissa. Lissabonin sopimus on hyvä esimerkki EU-järjestelmän kompleksisuudesta; EU:n kyvyssä uudistua on vakavia ongelmia.

Persson keskittyi puheessaan kolmeen asiaan, jotka ovat tärkeitä Ruotsin syksyn 2009 EU-puheenjohtajuuskauden kannalta. Ensinnäkin, Pohjoismaiden taloudellinen tilanne näyttää olevan kohtalaisen hyvä, mutta muun Euroopan yllä leijailee todella tummia pilviä. Toiseksi, keskustelu ja yhteistyö Venäjän kanssa on äärimmäisen tärkeää, jotta Georgian kriisiin liittyvän poliittisen riskin laajentuminen voidaan minimoida. Kolmanneksi, ranskalaisten yhteistyön voittaminen uusien aloitteiden eteenpäin viemiseksi tulee olemaan tärkeää. Ranskalaisten odotetaan myös tekevän nyt oman puheenjohtajuuskautensa aikana aloitteita, joilla voi olla vaikutuksia Ruotsin agendaan.

EU-aiheinen seminaari oli onnistunut ja innokasta keskustelua aiheesta olisi riittänyt pidempäänkin. Tilaisuus järjestettiin Hotelli Kämpissä.