|
|


New York – 25 huhtikuuta 2006 – Manning Selvage & Lee (MS&L) ilmoitti tänään, että Anders Kempe, JKL Groupin (JKL) Pohjoismainen konsernijohtaja on valittu MS&L:n toimitusjohtajaksi, vastuualueena Eurooppa.
Anders Kempe aloittaa uudessa tehtävässään tänään. Hän vastaa MS&L:n Euroopan toiminnasta, joka koostuu muun muassa 15 toimistosta Euroopassa. Kempe tulee myös edustamaan MS&L Europea globaalissa johtoryhmässä. Hänen päätehtävänsä on toimiston eurooppalaisen kasvusuunnitelman johtaminen. – Anders Kempen kokemus sekä se, että hän on yksi Ruotsin arvostetuimmista yritysjohdon konsulteista, tekee hänestä erittäin sopivan tähän uuteen tehtävään. Hänen visionsa siitä, miten menestyvän globaalin toimiston tulee toimia ja kehittyä Euroopassa takaa meille jatkuvan menestyksen, sanoo Mark Hass, MS&L:n konsernijohtaja. Anders Kempe jatkaa pohjoismaiden konsernijohtajana JKL Gropissa. Hänellä on laaja kokemus viestintäkonsulttina erikoisalueinaan strategia, yhteiskuntasuhteet ja rahoitus. Kempe oli perustamassa JKL:ää vuonna 1985. Vuonna 2002 Publicis Groupe osti JKL:n. Tammikuussa JKL:stä tuli osa MS&L:ää. JKL on Pohjoismaiden toiseksi suurin strategisen viestinnän toimisto. Pääkonttori sijaitsee Tukholmassa ja yhteensä toimistoissa Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Göteborgissa, Helsingissä ja Oslossa työskentelee noin 100 henkilöä. Asiakaslistalla on yrityksiä monelta eri alalta, kuten rahoitus, energia, tietoliikenne, rakennus, kuljetus, media, IT, lääke, riskipääoma sekä palvelut. – Missiomme on tulla tärkeämmäksi asiakkaillemme. Työskentelemällä missiomme mukaisesti olen vakuuttunut siitä, että MS&L Europella on tulevaisuudessa suuri kasvupotentiaali, sanoo Anders Kempe.
Euroopassa jatkuva laajeneminen luo liiketoiminnallisia mahdollisuuksia MS&L:lle. Esimerkiksi kaksi verkoston suurimmista asiakkaista, Sanofi-Aventis ja Philips, ovat kumpikin eurooppalaisia yrityksiä, joiden PR-toimintaa hoidetaan kummankin Euroopan toimistosta.
Lisätiedot:
Anders Kempe, pohjoismaiden konsernijohtaja JKL Group & President Europe MS&L Europe, puhelin: +46-8-696 12 00, sähköposti: anders.kempe@jklgroup.com
Allison Ross, Director of Corporate Communications, MS&L, puhelin: + 1 212 468 3886, sähköposti: allison.ross@mslpr.com
|